JALAT ALTA!

Viisi vuotta oomme varsiNaisesti yhdessä soittaneet ja vaikka valmiiksi ei tässä elämässä tule niin jotain tuli valmiiksi kuitenkin. Nimittäin toinen pitkäsoittoalbumimme JALAT ALTA!!! Katso tarkempi levynjulkaisukiertueaikataulu keikat -sivulta.

Halusimme tehdä uudesta levystä elävän kuuloisen. Siksi äänitimme sen suureksi osaksi livenäänityksenä. Halusimme mennä edellistä levyä ’syvemmille vesille’, ja toisaalta käsitellä kuolemanvakavia asioita ilon – jopa räävittömän huumorin – kautta. Jalat alta -nimen keksi äitini Virpi, joka suunnitteli myös levynkannet. Jännittävä yhteensattuma oli, että VarsiNaisten keikkapianolta lähtivät jalat alta koululaiskonsertissa Alajärvellä vain vähän sen jälkeen kun albumin nimi oli keksitty! Harmi kun pianon lento ei mennyt videolle, sen verran harvoin tulee rikottua soittimia keikoilla.

Haluaisin kertoa teille, miten uuden levymme laulut ovat syntyneet. Ihana hetki on se kun saa kipinän, jonka tietää pian sytyttävän koko halon iloiseen liekkiin. Kipinä voi irrota elokuvasta, laulusta, kuvasta, uutisista, sanasta, sanonnasta, jonkun heittämästä lauseesta. Kirjoitan sen ylös mihin tahansa. Lähden lähes aina teksti edellä biiseihin. Ensin pyrin tuottamaan teemasta mahdollisimman paljon tekstiä, ajatuksen virtaa. Kun ydinajatus on hahmottunut, alan pyöritellä lauseita laulamalla pianon ääressä. Näin pallottelen vuorotellen tekstiä ja musiikkia kunnes biisi on valmis. Kuulostaa helpolta, ja joskus sitä onkin. Useimmiten kuitenkin vaatii runsaasti kärsivällisyyttä, itsekehua ja kykyä sietää epävarmuutta. Täytyy antaa itselleen lupa tehdä joskus paskaa – ajan kanssa paskastakin voi löytyä helmiä. Jos laulu avaa tien yhdenkin ihmisen sieluun niin se oli vaivan arvoista. Läppärilläni on kymmenittäin keskeneräisiä kappaleita. Jotkut luonnokset saattaa jäädä vuodeksikin unohduksiin, ennen kuin löydän ne uudelleen ja teen valmiiksi.

Lauluntekeminen lievittää kyltymätöntä uteliaisuutta. Mielestäni on kamalan kiinnostavaa mitä omassa ja muiden päässä tapahtuu, ja miten erilaiset vuorovaikutustilanteet ja ympäristö vaikuttavat meihin. Kappaleiden tekeminen on tapa hahmottaa elämää ja eläytyä omiin ja muiden ihmisten tunteisiin. Toisinaan kaivelen itsestäni sellaisia epämiellyttäviä tunteita, kuten surua, vihaa, häpeää ja syyllisyyttä. Vaikeiden juttujen pukeminen tekstiksi auttaa ymmärtämään niitä ja saattaa tehdä niiden kanssa elämisestä helpompaa. Ihana olo tulee siitä että voi vahingossa auttaa myös kuulijaa oivaltamaan jotain tärkeää. Sanoitus- ja sävellystyössä auttavat kylmät väreet ja kyyneleet. Jos oma teksti liikuttaa, tietää että kappale kannattaa tehdä loppuun asti. Jos minkäänlaista tunnereaktiota omasta tekemisestä ei synny, itsekritiikki alkaa tehdä tuhojaan. Silloin on parempi pitää tauko ja lähteä vaikka lenkille.

Tykkään tehdä biisejä tilaustyönä ja pyytää aiheita bändiltä. Kappale Pyydänkö liikaa syntyi näin: Sanniksen äiti toivoi Laurille soolokappaletta, Reetta pyysi valssia. Laurin laulettavaksi tehty valssi syntyi hämmästyttävän kivuttomasti. Sanniksen isovanhempien ikivanha maatalo ja idyllinen sysmäläinen maaseutu ympärillä eivät toki tehneet biisin tekemistä ainakaan vaikeammaksi. Sanniksen Laakinpeli -laulukin liittyy minulla mielikuvissa juuri tuohon paratiisimaiseen paikkaan, jossa myös levynkansien promokuvat otettiin. Biisin päähenkilökin on yhtä liikuttava kuin tekstissä kuvataan.

Koti –biisi syntyi Aasiassa keväällä 2013. Tutustuimme siellä laosilaiseen nuoreen mieheen, köyhien riisinviljelijävanhempien poikaan. Home Oudomkan ei tiennyt omaa syntymäpäiväänsä, mutta oli oppinut arvostamaan oman takapajuisen maansa kauneutta. Hän pyysi isäänsä myymään perheen ainoan puhvelin, jotta voisi ostaa rahoilla tontin ja perustaa yrityksen. Nykyään hän vie matkailijoita viidakon halki heimokyliin katsomaan paikallista elämäntapaa. Myös me Reetan kanssa pääsimme Homen matkaan, ja vietimme kylissä muutamat elämämme unohtumattomimmista päivistä.

Se pysyy mielessä ja Äiti kypsyivät vähitellen mielessä seuratessani vierestä mummini hidasta hiipumista ja omaisten luopumista. Äiti on kappale kolmesta sukupolvesta, joissa kaikissa elää toivo ja onni siitä, että elämä jatkuu. Se pysyy mielessä –tekstin idea syntyi Kambodzassa jylhän Angkor -temppelin valaistuessa auringon noustessa. Tämä on yksi niistä harvoista kappaleista, johon tein koko tekstin ennen musiikkia, koska soittimia ei Aasian reissulle tullut otettua mukaan. Suomeen palattuani pyysin Laurilta apua sävellystyöhön. Tästä alkoi myös mun ja Laurin yhteistyö. Meillä on hyvä työnjako – Lauri hoitaa harmoniat, itse tykkään säveltää melodiaa.

Merellä ei ole muistia on suora lainaus Shawshank Redemption –elokuvasta. Vankila elinympäristönä on mielenkiintoinen. Vapaus on tärkeä onnellisuuden mittari ainakin meille länsimaisille, mutta mitä sanoo vanki joka on elänyt vuosikymmeniä vangittuna? Tämän kappaleen äänittämistä jännitimme levyn kappaleista ehkäpä eniten, koska se on livenä haasteellinen. Studio-oloissa toimivat kuitenkin eri lait ja lopputulos onkin mielestämme äärimmäisen onnistunut.

Kirjoitin Epätoivotun vieraan aikaan, jolloin oma epämääräinen sairastelukierre alkoi kuormittaa ja haitata sosiaalista elämää. Yritin pakottaa väkivalloin itsestäni ulos Jotain. Nimesin sen Suruksi, mutta yhtä hyvin se voisi olla vaikka Pelko. Tein siitä laulun. Halusin muistuttaa itseäni ja kuulijaa siitä, että suru kuuluu elämään. Se ei ehkä lähde väkivalloin pois vaan sillä että sitä silitetään kuin lasta uneen. Maton alle piilotettuna se voi alkaa kasvaa kunnes ilolle ei ole enää tilaa. Kuullessani Jenni Vartiaisen biisin Suru on kunniavieras säikähdin, että olenko jotenkin onnistunut plagioimaan Mariskan tekstiä! Tajusin myöhemmin että olimme esittäneet kappaleen Sanomatalossa taiteidenyönä jo ennen kuin Jennin biisi ilmestyi. Eli mikäli Mariska ei ole plagioinut minua tai meillä ei ole telepaattista yhteyttä, voin iloita siitä että me ihmiset loppujen lopuksi ajatellaan elämästä hyvin samalla tavalla.

Pojasta polvi paranee syntyi Pyhätunturilla kaveriporukan mökkireissulla. Aloin kuvittelemaan minkälainen tunnelma omissa hautajaisissani voisi olla. Toivon että iloinen ja riehakas! Kuolema on tärkeä osa elämäämme – miksei se siis voisi olla myös toiveikas asia, maailmankatsomuksesta riippumatta. Näiden pohdintojen pohjalta syntyi laulu elämäniloisista Martoista, jotka kylvävät sekasortoa ympärilleen – mutta myös muistuttavat meitä siitä, että vaikka keho vanhenee, mieli voi säilyä nuorena.

Rakkaudesta ja ystävyystä on vaikea kirjoittaa hyvin. Asiat on sanottu jo niin monella tavalla. Tein kuitenkin parhaani, levylle päätyi kaksi ystävyydestä kertovaa laulua. Toinen niistä, Onko vielä jotain täällä? pohjautuu Kantelettaren tekstiin. Kahden naisen vuoropuhelussa toisen naisen vuorosanat ovat osaksi pätkiä kansanrunokokoelmasta. Toisen naisen vuorosanat keksin päästäni ja toin nykyaikaan. Kun on tämä elämä jossa täytyy itse nousta ja kävellä omilla jaloillaan. Niin joskus ystävät voivat olla ainoa syy nousta.

Levyn viimeisen kappaleen Malja ystävyydelle omistan VarsiNaisille, joista on kasvanut mulle tärkeitä ystäviä viiden vuoden aikana. Nautin suuresti lauluntekemisestä, mutta prosessi jäisi pahasti kesken ilman varsiNaisia – he herättelevät tarinat henkiin. Esiintyminen on sitä paitsi yhdessä sata kertaa hauskempaa kuin yksin! Tarinakin jää yksinäiseksi ilman kuulijaa – siispä suurkiitos teille jotka olette olleet ja tulette olemaan läsnä esiintyessämme ja elämässämme!

Viimeisimmät artikkelit