Koululaiskiertueen jälkitunnelmia

Ollaan jo lähes toivuttu kahden viikon takaisesta kiertueesta. Tässä vielä vähän muisteluita ja ajatuksia viikon varrelta:

Rauman koululaiskiertueella koettelimme jo omia fysiikan rajojamme – 16 keikkaa viidessä päivässä. Viiteen intensiiviseen päivään mahtuu järjettömän paljon oppimista: se kehittää keskittymiskykyä, kärsivällisyyttä, yhteistyökykyä, roudaamista nopeassa aikataulussa, kykyä sopeutua jatkuvasti uusiin akustisiin tiloihin, ja erilaisiin yleisöihin. Välillä täytyy laskea kymmeneen jos väittely H- ja B-nuotin välillä yltyy. Tällaiset kiertueet imaisevat sisäänsä sellaisella intensiteetillä, että ulkopuolinen elämä siirtyy kauaksi mielestä, jopa unohtuu väliaikaisesti kokonaan. Pahoittelut siis kaikille ystäville, äideille ja isille, joiden viesteihin ja puheluihin ei vastattu tai vastattiin poissaolevasti. Aivomme olivat viiden päivän ajan ylikierroksilla. Halusimme antaa unohtumattoman elämyksen tuhansille lapsille, kymmenille opettajille, itsellemme – ja tehdä matkaa myös itseemme.

Ennen kiertuetta olimme lähes varmoja että aikataulut tulevat pettämään – niin niukasti meille oli varattu keikkojen väliin aikaa. Tässä suhteessa aliarvioimme itsemme, kuten kilttien tyttärien tapana on (pojar ei tapansa mukaan aikatauluja etukäteen murehtinut). Hyvällä suunnittelulla ja sen toteutuksella meistä tuli viidessä päivässä ilmiömäisiä roudaajia. Keikkojen välillä ei todellakaan ollut aikaa hengailuun. 45-60 minuutissa piti siivota, purkaa laitteisto ja roudata kamat autoon, ajaa seuraavaan kouluun, pystyttää taas laitteisto ja tehdä soundchekki seuraavaa keikkaa varten. Ennätys purulle taisi olla 10 min ja kasaamiselle soundstekkeineen 15 min.

Viikon aikana esitysohjelmakin kehittyi: kappaleet olivat jo hyvässä hallussa ja oli aikaa keskittyä visuaaliseen puoleen, kappaleiden väleihin, spiikkeihin, lavalla liikkumiseen, siihen miten ylläpidetään taikaa ja pidätetään yleisön henkeä sopivasti mutta ei niin että ilma loppuu. Kokeilimme myös miten uusi hittibiisimme toimii nuorempaan väkeen. Kappale ”Rakkaudesta Potkijat” nimittäin käsittelee  – ei niitä hevosia, vaan sitä toista asiaa. Huomattiin iloksemme, että sanonta on tuttu myös tämän päivän lapsille, ja aihe näyttää onneksi edelleen olevan ajankohtainen. Panda-biisi taisi olla yksi monen suosikeista vähäeleisyydestään huolimatta tai ehkä juuri siksi (siinä kerrankin kuulee miltä basso kuulostaa!). Pandakin kehittyi viikon aikana ilmiömäiseksi lentäjäksi tai pikemminkin ilmassa kierijäksi. Meinasi esiintyjiltäkin tulla tippa linssiin Pandan jäähyväisvilkutuksista meidän maailman ja pandojen planeetan rajalla. Sen kunniaksi alla pätkä materiaalista, jota jaoimme opettajille konsertin teemoista tuntikäsittelyä varten:

”Isopanda on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Laji kärsii elinympäristöjen häviämisestä ja salametsästyksestä. Isot eläimet ovat tärkeitä maapallon ekosysteemien kannalta, koska ne säätelevät muiden lajien kantoja. Kasvinsyöjät taas pitävät kasvikantoja kurissa, mikä säilyttää elintilaa muille lajeille. Jonkun lajin, esimerkiksi ihmisen, räjähdysmäinen lisääntyminen sen sijaan vie tilaa muilta lajeilta. Jo yhden lajin katoaminen vaikuttaa merkittävästi muihin, minkä vuoksi luonnon ja uhanalaisten lajien suojeleminen on tärkeää. Pandat ovat kaikkiruokaisia, mutta niiden lempiruokaa on bambu. Koska bambussa on vain vähän energiaa, pandat käyttävät suurimman osan päivästä syömiseen”.

Kysymyksiä:
1. Mitä laulun pandalle tapahtui?
2. Missä päin maailmaa pandat asuvat ja mitä ne syövät?
3. Kuinka paljon maailmassa on isopandoja? Kuinka paljon on ihmisiä?
4. Miten ihmisen toiminta on vaikuttanut pandojen uhanalaisuuteen?

Valma on iloinen kun pääsi soittamaan rytmimunan lisäksi uutta instrumenttia, saippuakuplaa. Ei nimittäin olekaan niin helppo soitin kuin luulisi! Varsinkin kun juoksee samaan aikaa lasten lomassa ja yrittää olla astumatta kenenkään päälle. Yhdeltä keikalta meinasi jäädä soundtsekki tekemättä kun bändiläiset harjoittelivat vessassa oikeanlaisen saippuakuplaseoksen tekemistä. Etsittiin vastauksia myös muumien saippuakuplajaksoista. Siellä käskettiin lisätä saippuakupliin pihkaa. Viimeisellä koululla eräs opettaja tiesi että kestäviä saippuakuplia saa lisäämällä ruokaöljyä vesi-saippuaseokseen! Ensi kiertueella olemme viisaampia ja Valma harjoittelee kuplanteot etukäteen.

Tälläkin reissulla hoivailtiin jo tutuiksi tulleita soittajien vammoja. Tällä kertaa Sannis oli ensimmäinen joka tarvitsi apteekin apuja ja lääkärin lohtua. Valmalla vaivaa aiheuttivat narskuvat leuat, Kuisman siskoilla soittajan sormet, Laurilla olkapää. Onneksi keikan voi vetää hyvin vaikka joka kerta ei olisi 100 lasissa. Voi ajella vaikka 80km/h ja silti saada aikaan aivan yhtä hyvän tunnelman ja vuorovaikutustilanteen. Tämä on yksi mielenkiintoisimpia aiheita esiintyvän artistin ammatissa: se, miten lavalla unohtaa itsensä mutta silti muistaa oman kehon rajat.

Päivittäistä hupia oli juhlia Sanniksen synttäreitä joka päivä. Muut hotellivieraatkin jo tunnistivat ”synttäritytön”. Iltapäivisin yritettiin olla nukkumatta päiväunia, että illalla saisi nukuttua – huonolla menestyksellä. Iltaisin kirjoiteltiin fanikortteihin nimmareita. Sen voi sanoa että kun noin 2000 korttia kirjoittaa niin oma nimmari alkaa tulla tutuksi. Eikä mennyt kirjoittelu hukkaan, kaikki kortit menivät oppilaille kaupan ja loppuivat vielä keskenkin! Reetta ei olis malttanut mennä nukkumaan kun olisi jo halunnut päästä aamulla roudaamaan ja keikoille. Meillä muillakin (paitsi ehkä ope-Sanniksella) uusi vuorokausirytmi tuotti päänvaivaa. Yhdeksältä nukkumaan meneminen ei tunnu luontevalta, kun normaalisti nukkumaan mennään 3-7 tuntia myöhemmin. Lauri näki myöhästelyunia ja Valma näki unia siitä että olisi halunnut nukkua mutta Reetta oli jo ollut kuudesta asti aamulla treeneissä.

Rauman vanhassa kaupungissa on kaksi ihanaa aasialaista ravintolaa joihin löydettiin aina uudelleen tiemme: viihtyisä nepalilainen ja idyllisessä puutalossa kiinalainen ravintola (kokeile parskakaalit ja sienet, tuliset katkaravut!). Viimeisenä iltana päästiin vihdoin maistelemaan niitä Toripöllön tyrnishottejakin – ja kiltteinä kouluaiskeikkailijoina kiikuttiin jo yhdeksältä takaisin hotellille nukkumaan.

Nyt ollaan nähty kaikki Rauman koulut, niiden oppilaat ja opettajat, opehuoneet. Meidän laskujen mukaan se tekee yli 3000 lasta. Olemme haltioissamme ihanasta vastaanotosta kouluissa! Rauman kaupunkikin säteili jotain ihanaa lämpöä ja iloa jota toivottavasti päästään vielä tulevaisuudessakin kokemaan. Tätä haluamme lisää! Ollaan löydetty itsellemme unelmaduuni! Saadaan olla tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, ja samalla olla luomassa jotain muistettavaa, koskettavaa ja elävää. Kiitos siitä Konserttikeskukselle ja meidät tilanneille kouluille, kaupungeille ja kunnille!<3

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisimmät artikkelit